torstai 20. maaliskuuta 2014

Kuvatunnelmia Saariselältä




Helmikuussa Saariselällä oli pitkä ja lauha jakso, jonka aikana puissakin oli
runsaasti tykkylunta.



Kaikki ladut päästiin aukaisemaan helmikuun aikana.



Hiihtäjiä on riittänyt Saariselän laduilla koko kevättalven ajan.



Viimepäivinä meillä on ollut kipakoita yöpakkasia.



Helmikuussa meillä oli mukavan lauhoja
ja liukkaita hiihtokelejä.



Hieno aurinkoinen aamu Saariselän laduilla. Pääladut on yleensä ajettu
jo kahdeksan aikaan aamulla.



Helmikuussa Saariselällä oli harmaita, mutta lauhoja päiviä.



Aurinko on hellinyt myös laskettelijoita lähes koko maaliskuun.



Laskiaisena mäenlaskijat pääsivät maailman pisimpään pulkkamäkeen
hienossa aurinkoisessa säässä.




Kulmakurun luontolatu on ollut maaliskuun aikana hienossa kunnossa!


Yhdyslatua pitkin pääsee aivan Saariselän keskustaan.


Saariselän alueella on kevätaikaan runsaasti maastopyöräilyyn
 ja kävelyyn soveltuvia talvipolkuja.

 
 

Tekstiin liittyviä linkkejä:

 

torstai 6. maaliskuuta 2014

99 pohjoista helmeä - osa 4

Leenan 9 helmeä:

99 pohjoista helmeä -juttusarjan neljäs blogisti on Saariselän jokavuotinen kävijä jo kymmenien vuosien ajalta.

1. Keväthanget

Keväthanget on ehdottomasti paras aika tulla hiihtämään tuntureille. Lumi, aurinko ja huolletut ladut on paras mahdollinen yhdistelmä. Hyvällä tuurilla myöhemmin keväällä on mahdollista päästä hiihtämään kantohangelle, mutta yhtälailla mukavaa se on hiihdellä tällaisella pilviselläkin säällä, kun latu luistaa ja maisemat on hienot.

Kaunispää keväisessä auringonpaisteessa

2. Rautulammen päivätupa

Rautulammen tupa on yksi Saariselän mukavimmista taukopaikoista. Rautulammella voi aistia ihan oikeaa erämaan tunnelmaa, sillä se on Saariselän huollettujen latujen kaukaisin nurkka. Tupa sijaitsee kivasti lammen rannalla aurinkoisessa rinteessä, ja näkymät avotuntureille on kerrassaan upeat. Rautulampi on myös sen verran syrjässä, että sinne asti hiihtäminen on itsessään jo hieno saavutus!

3. Suksibussi

Suksibussilla pääsee kätevästi paikasta toiseen Saariselän lähialueella. Hiihtoretkiäkin pystyy suunnittelemaan suksibussin avulla niin, ettei joka päivä tarvitse lähteä samasta paikasta.


Suksibussilla pääsee siirtymään kätevästi paikasta toiseen Saariselän ympäristössä

4. Lumilattarit

Lumilattarit on Saariselällä perinteisesti keväällä järjestettävä latinolaisten tanssien kurssi, joka tuo mukavaa vaihtelua hiihtämiseen. Monina vuosina olemme olleet täällä lattarien aikaan, mutta tänä vuonna päädyimme tulemaan jo tällälailla aikaisemmin.

5. Inarilainen

Inarilainen on harvinaisen hyvä paikallislehti. Sieltä löytyy sopivassa suhteessa ajankohtaista asiaa, historiaa ja paikallisten toimijoiden ilmoituksia. Senpä takia olen tilannut Inarilaisen kotiinkin!

6. Monotanssit Laanilassa

Keväinen hiihtoretki ei ole mitään ilman monotansseja. Parhaimmillaan monotanssit on tietenkin silloin, kun esiintyjinä on itse Souvarit!

Monotanssit Laanilassa: kuva kopioitu täältä

7. Oikea talvi

Saariselältä löytää varmuudella oikean talven, eli lunta ja pakkasta. Kotiseudullani ei välttämättä enää voi olla varma tuleeko kunnon talvea ollenkaan, mutta aina kun lähtee Saariselälle, tietää että talvisaikaan on lunta.

Saariselän talvi kestää lokakuusta toukokuuhun
 


8. Välitön tunnelma

Täällä on sellainen mukava välitön tunnelma, minkä vuoksi sitä aina tulee joka vuosi uudestaan! Ihmisten kanssa on mukava jutella, ja täällä tuntee itsensä tervetulleeksi!

9. Hiljaisuus

Saariselältä löytää vielä kiivaimman sesonginkin aikaan oikeaa hiljaisuutta. Vaikka kylällä kävisi kuinka kuhina, saa jossain päin erämaata olla aina aivan rauhassa. Saa vain hiihdellä ja kuunnella luonnon ääniä.

Leena

Kirjoittaja on monivuotinen Saariselän kävijä, joka viihtyy tunturissa kaikkina vuodenaikoina.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselän sääennuste
Lumilattarit
Saariselän latutilanne
Treklife reitit
Vapaata majoitusta Saariselällä
Suksibussin aikataulu
Inarilainen